Kun lääkelasku ei ole enää entisensä

Kun lääkelasku ei ole enää entisensä

13.9.2018

Vuoden 2017 alussa voimaan tullut laki muokkasi diabeteslääkkeiden Kela-korvattavuuksia. Muutos on näkynyt muun muassa tuhansien diabetespotilaiden lompakoissa sekä hoidon suunnittelussa.

Tyypin 2 diabeteksen hoidossa käytettävistä lääkkeistä ainoastaan insuliinista saa tätä nykyä 100 %:n korvauksen. Muista sairauden hoitoon käytetyistä lääkkeistä potilas joutuu maksamaan itse huomattavasti suuremman siivun niiden tiputtua alempaan 65 %:n erityiskorvausluokkaan.

Diabeteslääkäri Timo Valle keskusteli muutoksesta potilaidensa kanssa jo etukäteen.

– Aloin systemaattisesti kertoa jokaiselle potilaalle, että tällainen muutos tulee ja se näkyy lääkkeen hinnassa näin. En halua, että potilas päättää vasta apteekin tiskillä, ottaako hän lääkkeen vai ei, Valle selvittää.

Osa potilaista on äänestänyt lääkkeen valinnassa lompakollaan. Valle kertookin, että joidenkin potilaiden kohdalla lääkitys on jouduttu valitsemaan hinnan perusteella.

– Suomessa on paljon potilaita, joilla ei kerta kaikkiaan riitä raha kalliisiin lääkkeisiin.

Samansuuntaista viestiä on kuulunut myös apteekeista.

– Joitain lääkkeitä haetaan harvemmin, eli säästetään eikä oteta ihan joka päivä sitä lääkettä. Kuitenkin valtimoiden kunnon ja sokerin tasaisuuden takia olisi hyvin tärkeää, että niitä käytettäisiin jatkuvasti. Lääkitys ei toimi oikein, jos nyt otetaan yksi ja joskus seuraavalla viikolla toinen.

Vaikutusta muuhunkin kuin hintaan

Diabetespotilaiden hoito on nykyisin hyvin yksilöllistä. Vallen vastaanotolla käyvillä potilailla on harvoin keskenään täsmälleen samaa hoitoa.

– Diabeteshan on rykelmä sairauksia, geneettiseltä taustaltaan erilaisia diabetesmuotoja, joiden seurauksena verensokeri on koholla. Vastaanotolla haetaan toimivia kombinaatioita potilaan elintapoihin ja taudin luonteeseen perustuen.

Diabeteslääkkeissä onkin eroja paitsi nykyisin hinnaltaan, myös vaikutuksiltaan. Joillain diabeteslääkkeillä on todettu olevan lisähyötyjä verensokerin laskun lisäksi.

Korvausjärjestelmässä kehittämisen varaa

Diabeteslääkkeiden uudet korvausluokat ovat nyt toista vuotta voimassa. Valle pitää hyvin tärkeänä, että muutoksesta aiheutuvia seurauksia seurattaisiin viranomaistasolla tarkasti.

– Nyt tulisi tarkastella, toteutuuko potilaiden hyvä hoito ja mitä tapahtuu lääkeostoille lääkeaineluokka- ja lääkekohtaisesti.

Lääkekorvausjärjestelmässä Valle näkee kehitettävää. Hän esimerkiksi tahtoisi, että diabetespotilaat, jotka selvästi hyötyisivät myös joidenkin lääkkeiden sydäntä suojaavista vaikutuksista, saisivat lääkkeelle täyden korvauksen.

– Toivoisin, että kukaan ei joutuisi rahan takia sanomaan, ettei ota lääkettä joka selvästi pienentäisi esimerkiksi uusintainfarktin riskiä.

Paljon puhututtaneen diabeteslääkkeiden korvausmuutoksen lopullinen merkitys näkyy vasta ajan kuluessa. Tärkeintä on, että potilaat hoidetaan jatkossakin mahdollisimman hyvin.

– Jos tämä alkaa vaikuttaa hoidon laatuun, niin muutos oli katastrofaalinen ja tulee isona iskuna takaisin myöhemmin paitsi yksilölle niin myös koko yhteiskunnalle

Artikkeli tuotettu yhteistyössä Astra Zenecan kanssa

FI-3756-07-18-DIA

Teksti: Maria Ketola
Kuva: Minna Kurjenluoma